Mariska on täällä taas. Pahat sudet ovat takana päin ja nyt on aika palata soolomateriaalin pariin. Artistin sanoin kyseessä on räppimäistä poppia tai poppimaista räppiä. Perusvire uudella Itserakkausjuttuu singlellä on reggaemaisesti tanssittava. Tuotannosta vastaan muinaisen Kymppilinjan herra Sami Grönroos ja Mariskankin tähdittämä Kymppilinjan kesähitti Hauki tulee enteilevästi mieleen. Kasassa on ainekset uuteen kesähittiin.
Mä tykkään paljon Mariskan soundista ja haastattelujen perusteella kyseessä on nöyrä ja jalat maassa pitävä tekijänainen. Räppiaikojen tuotanto ei ole itselleni kovin tuttua, mutta Pahojen susien kanssa tehty iskelmäpoppi on hallussa. Uusi sinkku pamahti tajuntaani samantien. SANOMA on kohdillaan eikä mene edes naiviuden puolelle, näitä asioita olen myös itse paljon miettinyt. Alle kolmemiinutienn biisi ehtii notsastaa tunnelman ja voimakappaleeksi tämä etenee mulla saman tien. Varmasti tulee popitettua tätä kesän aikana (ja myöhemminkin). Uusi sooloalbumi on Mariskalta tulossa syksyllä. HUH! Ensi syksynä julkaistaa paljon odotettuja levyjä!
TÄNÄÄN on tullut kolmelta upealta suomileidiltä uusi singlejulkaisu. Tai no uusi ja uusi, Yona julkaisi vain uuden videon. Itsekappale Niitty ja taivas löytyy Yonan huhtikuussa ilmestyneeltä Naivi levyltä. Nyt se on saanut itselleen kauniin luontohenkisen videon:
Niitty ja taivas on ehtaa Yonaa ja pientä hitinjuurta tästä kuulee. Kaunis teksti, jota ajatellessa tekee mieli rakastaa. Kertsin melodia on iskevä ja Yonan soundi sen kun sulattaa tämän pojan jalkaparkoja. Tutustukaan biisiin ja kokopitkään plattaan. Löytyy Spotifystä, jos ette tohdi ostaa. Enköhän joskus Yonasta kirjoita lisää, koska onhan hän kovimpia tekijämimmejä Suomessa.
Johanna Kurkela on palannut keskuuteemme ihanan itseltään kuullostavalla kappaleella Kuolevainen. Biisi alkaa keijumetsäkuvastolla, mutta kertosäkeessä purkautuu ihmissuhdedraama. Jos rakkaus loppuu, mä menen pirstaleiksi. Ei niin kova raita kuin Oothan tässä vielä huomenna tai Ei panikoida, mutta oikein kuunneltava.
Ja lopuksi... vielä... olisi... MAIJA VILKKUMAAN uusi single Lissu ja mä. Tykkään Vilkkumaan likasta. Hänen tuotannosta löytyy paljon ikivihreitä kappaleita ja hetkiä, joita ei voi unohtaa. Maijan edellisestä levystä on kulunut viisi vuotta, joten pieni ikuisuus kyseessä. Siinä välissä hän kirjoitti esikoisromaaninsa Nainen katolla ja oli mukana Kerkko Koskinen Kollektiivissa. Hienoja töitä kumpainenkin, mutta uusi single muistuttaa kuinka vahva tekijä Maija Vilkkumaa on. Mieletön teksti ja melodia. Parasta kuitenkin on, että tuottajana on häärinyt uudenlinjan nimi HANK SOLO. Tämä tiimi on saanut kasaan hitsin toimivan kappaleen.
Lapsena Lissul oli pakkomielle mennä silmät kii moottoritielle.
Se huus: "Jokainen lähtee ennemmin tai myöhemmin."
Se on totta, mutta silti mä emmin.
Biisi menee suoraan suoneen. Värähdyttää, koskettaa ja parantaa. Kiitos Maija, tällaista musiikkia kaipaa aina. Tulevaa syksyllä ilmestyää levyä ei voi muuta kuin odottaa!
Pariisin kevät, wuuh, yksi mun lembibändeistä ehdottomasti. Arto Tuunelan kynästä lähtee hienoja kappaleita ja välillä hyvin unimaisissa maailmoissa kulkevat tekstit vangitsevat. Toista Arto Tuunelaa ei ole ja tuskin tulee koskaan olemaan. Pariisin kevään tarina on käyty monesti läpi, mutta otan sen esille vielä kerran. Tuunelan sivuprojektina alkanut kokeilu kasvoi muutaman hitin ansiosta keikkailevaksi bändiksi ja tänä päivänä Pariisin kevät on ehdottomasti bändi. Levy levyltä bändin merkitys on kuulunut enemmän musiikissa ja uusi viides studioalbumi Musta laatikko on Pariisin kevään ehjin bändilevy.
Kaikki lähtee käyntiin Vapaus saa odottaa kappaleesta. Melodiasta voi tunnistaa heti Tuunelan kädenjäljen ja sanoitukset pyörivät tutuissa maailmoissa, rakakuden kahleissa ja sen aiheuttamassa sisäisessä taistelussa. Kertsin "Kaikki on liian mahdollista, vapaus odottaa"-laini on älykäs. Avauksen jälkeen on vuorossa Outoja aikeita, joka on levyn koukuttavampia kappaleita. Rummut lyövät svengaavasti ja kertosäkeen instrumentaali puoli puskee tehokkaasti läpi. Tuunelan laulutavassakin on jotain vekkulimaista. Hyvin on levy lähtenyt käyntiin.
Kolmas kappale Muuli on ehtaa Pariisin kevättä. Tällaista musiikkia bändiltä odottaa kuulevansa. Sanoitus juoksee omia ratojaan. Toisena singlenä ulos pistetty Hän saapuu luokseni pimeydessä kertosäe saa varmasti keikkayleisön palasiksi. Siinä on tunnelatausta ja suorastaa hurmoksellista meininkiä. Levyn yksi parhaimmista kappaleista. Albumin keskikohdan täyttää lähes kuusi minuuttinen Jättiläinen. Rauhallisemmin etenevä kappale kestää pituutensa ja omaan mieleeni tulee välillä Blurin tuotanto.
Ennen oli hevosia jättää minut hieman kylmäksi. Varsinkin Jättiläisen paatoksen jälkeen biisi tuntuu vaisulta. Onhan Ennen oli hevosia sellanen rempsee nytmennään-kappale, mutta jää jotenkin muiden biisien varjoon. Uppoaa levyyn ja jää unohdukseen. Kappaleesta tulee mieleen Kaikki on satua levyn fiilis. Onneksi taso taas nousee seitsemännessä raidassa Voimakivet. Suosikki kappaleitani levyllä ja kylpylä-kuvasto on kiehtova. Tässä on kertosäkeessä myös samaa hurmoksellista otetta kuin Hän saapuu luokseni pimeydessä kappaleessa. Ei voi muuta kuin antautua.
Ensimmäinen single Haamupuhelu on kevyttä Pariisin kevättä. Ensikuulemalta kappale tuntui jotenkin laimealta ja selkeämmällä sanoituksella kappale olisi ihan hyvin voinut olla vaikka Eppu Normaalien. Kappale etenee tasaisesti ja soitanto pysyy neutraalina. Siinä on jotain ruutininomaisuutta, tylsyyttä, perussuomirockmaisuutta. Kunnianhimon liekkiä ei näy tai se ei ainakan välity minulle asti. Levykokonaisuudessa Haamupuhelu toimii paremmin kuin yksittäisenä biisinä.
Yölento on jälleen klassisen kaunista Pariin kevättä. Kertosäe on levyn parhaita. Tässä kappaleessa olisi voinut toimia isompi syntetisaattori leikittely. Tuunelan tapa laulaa kertsissä "yön helmalla" on viehkee. Se tarttuu korvaan aina. Levyn päättävä Jokin työntää kohti reunaa on hämmentävä biisi. Kappaleen melodia on selkeän popmainen, mutta sanoitus pistää aivosilmukat liikkeelle. Mainio lopetus juuri tälle albumille.
Ensimmäisillä kuuntelukerroilla levy ei auennut täysin, mutta mitä enemmän olen sitä kuunnellut sitä enemmän olen siitä pitänyt. Kyseessä on selvästi ehjin kokonaisuus Pariisin keväältä ja tälla kertaa mukana ei ole yhtään konevetoisempaa biisiä. Välillä kaipaan levyä kuunnellessa sitä puolta bändissä ja toivon, että Tuunela ei sitä unohda jatkossa. Yleistunnelmassa on kepeyttä ja varmuutta, Musta laatikko on Pariisin kevään duurivoittoisin albumi. Kontrasti on selkeä, jos vertaa edelliseen Jossain on tie ulos levyn ahdistavaan ja painavaan äänimaailmaan.
Haastavaa on lähteä rankkaamaan tätä levyä suhteessa muihin bändin teoksiin. Pariisin kevään kaksi ensimmäistä albumia ovat jääneet mulle kokonaisuuksina etäisimmiksi, mutta Kaikki on satua ja Jossain on tie ulos ovat mulle merkittäviä levyjä. Pidän molemmista kovasti. Sellainen kutina on, että Musta laatikko ei tule yltämään samaan kuin ne, mutta se ei tarkoita kyseessä olisi huono albumi. Tältä levyltä puuttuvat kappaleet, jotka ravistavat mua rajusti. Juuri rajuutta ja rosoisuutta tämä levy olisi tarvinnut enemmän. Konesoundien epäinhimillistä tuuttausta ja pakottavaa painetta. Tuunelan tekstit ovat hiton hienoja, mutta liian puhtaassa soitannassa niiden täysi potentiaali jää käyttämättä.
Pariisin kevät on parhaimpia suomibändejä ja tämäkin levy osoittaa yhtyeen taidot. Toivottavasti Tuunela pysyy jatkossakin tuotteliaana tekijänä. On mukavaa näin fanina kun uutta levyä ei aina tarvitse odottaa vuosia, vaan ne ilmestyvät jopa hieman varkain. Musiikin kuuntelu jatkuu.
Ihana Iisa. Iisa on ihana. Olen Iisafani. Voisikohan Iisafanien faniryhmän nimi olla vaikka iisarit. Voisin olla iisari.
Regina yhtyeestä tuttu laulaja ja sanoittaja Iisa Pykäri lähti tekemään soolomateriaalia muutama vuosi sitten ja viime vuonna hänen ensimmäinen sooloalbuminsa vihdoin ilmestyi. Itse odotin levyä paljon. Pidän Reginastakin (jonka voi nähdä erikoiskeilla tämän vuoden Flow festareilla), mutta minua ei ollenkaan haitannut, että Iisa lähti kokeilemaan myös oman soolomateriaalin tekemistä. Tuottajana taustalla hääri tuttu mies, Iisalle varsinkin - Reginan sävellysvastaava ja Iisan aviomies Mikko Pykäri. Mitäs hyvää yhteistyökaveria turhaan vaihtamaan. Toisaalta se antoi Iisan tuotannolle hyvin reginamaisen vivahteen. Vaikeaa kuitenkin kuvitella, että Regina olisi yhtyeenä tehnyt Iisan debyytin kaltaisen albumin.
(Kansikuvasta: Hieno on. Kansikuvan takia näen levynkin tosi sinisenä ja turkoosina. Ja Iisalla on nättipaita. Ja noi huulet... tämä on yksi syy miksi odotan neonvärien tulevan muotiin meikeissä!)
Levyn avaa Kirje niminen kappale. Muistan, että aluksi otin kappaleen vastahakoisesti vastaan. Paksu bassosoundi tuntui tukahduttavalta ja olisin kaivannut keveämpää otetta tuotantoon. Nopeasti kuitenkin rakastuin kappaleeseen ja avauksena se toimii hienosti. Kertosäkeen lempeämpi tunnelma nostattaa ihokarvoja pystyyn ja teksti on onnistunut. Erityisesti pidän biisin päätöksestä. Viimeinen kertsitoisto yllättää vieläkin. Kappaletta lainataan myös Gasellien Älä muista pahalla singlessä, joka ei ole muutes yhtään hullumpi tuotos.
Sitten päästään Perjantai sinkun kimppuun. Kappale julkaistiin avaussinglenä albumilta pari vuotta sitten kesällä ja se oli välitöntä rakkautta. Kupliva ja iisamainen, rumpukone kertsissä saa jalat levottomiksi. Tää oli just sitä mitä odotinkin. Sanoituskin on mainio. Yksinkin voi olla hauskaa! Ja jos ei oo, se on huonompi homma. *Köhöm* Yksinhän me loppujen lopuksi tässä maailmassa ollaan. Enempää en kuitenkaan ala filosofioimaan aiheesta. Upea kappale ja yksi haaveeni on keilailla yksiön parketilla (ööh, mitä? Tsekatkaa video!).
Kolmanneksi esitellään Rakkaani nukkuu. Sanoitus kietoutuu siihen kuinka rankkaa on välillä hoitaa vauvaa, kun maailma vaan jatkaa eloaan ympärillä. Vauvan luota on vaikea lähteä lätkimään. Aihe on minulle vieras, mutta silti uppoan tämänkin biisin soundimaailmaan. Jostain syystä tulee mieleen Madonnan Erotica albumin biitit. Tätä seuraa Psykopaatti, jossa on jälleen äkäisempi basso. Minä ja Ville Ahosella on tämän tyyppisiä sanoituksia. Kun stalkkaa salaista ihastustaan... kukapa niin ei olisi tehnyt.
Koittaa aika polkaista toinen single S€ pyörittää käyntiin. Rahan ja rakkauden ympärillä pyörivässä kappaleessa on iskevä kertosäe ja biisi kiteyttää albumin tunnelman parhaiden. Tästä starttaa myös levyn toinenpuoli, joka sisältää huikeita biisejä. Niistä ensimmäisenä on Sulkekaa baarit. Ehdottomasti levyn iloisin hetki. Sanoituksesta selviää, että Iisa ei enää jaksa bailata kuten joskus ennen. Vielä mullekin koittaa se päivä, että teinimestojen naurettava musiikki ja tunnelma vain vieroksuttaa ja haluan juosta karkuun kotisohvalle oman kullan kainaloon. Tuotanto vie väkisin jonnekin Tokion kaduille cosplay-asuisten animehullujen keskelle, missä mainosvalot räiskyvät pinkkeinä ja keltaisina. Ihana biisi, kerrassaan.
Brooklyn, albumin seitsemäs kappale. Riisuttu tuotanto ja ilmava rumpukomppi saa minut lumoihin. Tarinakin on kaunis. Musiikki on silloin hyvää, kun se koskettaa ja tämä koskettaa. Ja eipä kahdeksas biisi Puutarhajuhla (ft. Knipi) yhtään huonommaksi jätä. Mikä tunnelataus ja tuotantopuoli on harkittua, utuista, huokuvaa, haikeaa. Kappale saa aikaan ajatuksissani voimakkaan värilatauksen turkoosin sävyihin. Knipin vieralu täydentää kappaletta ja tekstiä entisestään. Harmi kun tästä ei kuvattu musiikkivideota.
Sata toista iski muhun lujaa heti kun kuulin sen ensimmäisen kerran Ylex:ltä. Kappale voisi olla The xx:n levyn paras biisi. Mitään turhaa ei olla jätetty tekstiin tai tuotantoon. Levyn päättää epäilyttävästi nimetty Syntymäpäivä. Sen takaa paljastuu kuitenkin ainutlaatuista, vahvaa ja vaikuttavaa musiikkia. "Paljon onnea vaan toivottaa, neljä seinää jos mua onnistaa, kohtaan tänään toisen ihmisen, tai sit en." Levyn parhaimpia sanoituksia. Toisessa säkeistössä mukaan tuleva ääniefekti sykähdyttää. Aah... niin pirun onnistunutta musiikkia, että on vaikea sanoa yhtään mitään. KUUNNELKAA ja todetkaa itse mikä tässä on niin lumoavaa. Keksimäni sanat eivät tällä kertaa riitä siihen.
Lumoava, mykistävä, keinuva, haikea, sinertävä, tuudittava, uinuva, pakoton... adjektiiveja, jolla kuvailisin tätä albumia. Levyn loppupää nostaa albumin viime vuoden parhaaksi. Varmasti tulen tätä kuuntelemaan vielä tulevaisuudessakin. Mahtavaa kun Suomessa on tällaisia tekijöitä kuin Iisa. Hänellä on näkemystä. Hänen tekstinsä ovat pieniä ja persoonallisia, joskus jopa vähän tynkiä. Hän kirjoittaa sanoituksia myös muille artisteille, mutta parhaiten hänen sanansa sopivat hänen itsensä suuhun. Iisan soolodebyytti on myös varsin pop, joka oli itselleni pieni yllätys. Regina kuitenkin lipui levy levyltä indiempään ja kokeellisempaan tuotantoon. Jossain haastattelussa Iisa totesi, että tätä radioystävällisempää albumia hän ei pystyisi tekemään. Odottaen seuraavaa pitkäsoittoa mielenkiinnolla, joka on luvassa jo ensi syksynä (!!!!!!!!!). Ah, ihanaa. Toivottavasti se tuo Iisaa tutummaksi yhä useammalle ja meitä, iisareita, tulee vielä enemmän!
Ps. Uusi single Polulta harhaan on hienoa jälkeä Iisalta. Siitä lisää seuraavan singlen tai levyn tiimoilta.
