Mariska on täällä taas. Pahat sudet ovat takana päin ja nyt on aika palata soolomateriaalin pariin. Artistin sanoin kyseessä on räppimäistä poppia tai poppimaista räppiä. Perusvire uudella Itserakkausjuttuu singlellä on reggaemaisesti tanssittava. Tuotannosta vastaan muinaisen Kymppilinjan herra Sami Grönroos ja Mariskankin tähdittämä Kymppilinjan kesähitti Hauki tulee enteilevästi mieleen. Kasassa on ainekset uuteen kesähittiin.
Mä tykkään paljon Mariskan soundista ja haastattelujen perusteella kyseessä on nöyrä ja jalat maassa pitävä tekijänainen. Räppiaikojen tuotanto ei ole itselleni kovin tuttua, mutta Pahojen susien kanssa tehty iskelmäpoppi on hallussa. Uusi sinkku pamahti tajuntaani samantien. SANOMA on kohdillaan eikä mene edes naiviuden puolelle, näitä asioita olen myös itse paljon miettinyt. Alle kolmemiinutienn biisi ehtii notsastaa tunnelman ja voimakappaleeksi tämä etenee mulla saman tien. Varmasti tulee popitettua tätä kesän aikana (ja myöhemminkin). Uusi sooloalbumi on Mariskalta tulossa syksyllä. HUH! Ensi syksynä julkaistaa paljon odotettuja levyjä!
TÄNÄÄN on tullut kolmelta upealta suomileidiltä uusi singlejulkaisu. Tai no uusi ja uusi, Yona julkaisi vain uuden videon. Itsekappale Niitty ja taivas löytyy Yonan huhtikuussa ilmestyneeltä Naivi levyltä. Nyt se on saanut itselleen kauniin luontohenkisen videon:
Niitty ja taivas on ehtaa Yonaa ja pientä hitinjuurta tästä kuulee. Kaunis teksti, jota ajatellessa tekee mieli rakastaa. Kertsin melodia on iskevä ja Yonan soundi sen kun sulattaa tämän pojan jalkaparkoja. Tutustukaan biisiin ja kokopitkään plattaan. Löytyy Spotifystä, jos ette tohdi ostaa. Enköhän joskus Yonasta kirjoita lisää, koska onhan hän kovimpia tekijämimmejä Suomessa.
Johanna Kurkela on palannut keskuuteemme ihanan itseltään kuullostavalla kappaleella Kuolevainen. Biisi alkaa keijumetsäkuvastolla, mutta kertosäkeessä purkautuu ihmissuhdedraama. Jos rakkaus loppuu, mä menen pirstaleiksi. Ei niin kova raita kuin Oothan tässä vielä huomenna tai Ei panikoida, mutta oikein kuunneltava.
Ja lopuksi... vielä... olisi... MAIJA VILKKUMAAN uusi single Lissu ja mä. Tykkään Vilkkumaan likasta. Hänen tuotannosta löytyy paljon ikivihreitä kappaleita ja hetkiä, joita ei voi unohtaa. Maijan edellisestä levystä on kulunut viisi vuotta, joten pieni ikuisuus kyseessä. Siinä välissä hän kirjoitti esikoisromaaninsa Nainen katolla ja oli mukana Kerkko Koskinen Kollektiivissa. Hienoja töitä kumpainenkin, mutta uusi single muistuttaa kuinka vahva tekijä Maija Vilkkumaa on. Mieletön teksti ja melodia. Parasta kuitenkin on, että tuottajana on häärinyt uudenlinjan nimi HANK SOLO. Tämä tiimi on saanut kasaan hitsin toimivan kappaleen.
Lapsena Lissul oli pakkomielle mennä silmät kii moottoritielle.
Se huus: "Jokainen lähtee ennemmin tai myöhemmin."
Se on totta, mutta silti mä emmin.
Biisi menee suoraan suoneen. Värähdyttää, koskettaa ja parantaa. Kiitos Maija, tällaista musiikkia kaipaa aina. Tulevaa syksyllä ilmestyää levyä ei voi muuta kuin odottaa!
Pariisin kevät, wuuh, yksi mun lembibändeistä ehdottomasti. Arto Tuunelan kynästä lähtee hienoja kappaleita ja välillä hyvin unimaisissa maailmoissa kulkevat tekstit vangitsevat. Toista Arto Tuunelaa ei ole ja tuskin tulee koskaan olemaan. Pariisin kevään tarina on käyty monesti läpi, mutta otan sen esille vielä kerran. Tuunelan sivuprojektina alkanut kokeilu kasvoi muutaman hitin ansiosta keikkailevaksi bändiksi ja tänä päivänä Pariisin kevät on ehdottomasti bändi. Levy levyltä bändin merkitys on kuulunut enemmän musiikissa ja uusi viides studioalbumi Musta laatikko on Pariisin kevään ehjin bändilevy.
Kaikki lähtee käyntiin Vapaus saa odottaa kappaleesta. Melodiasta voi tunnistaa heti Tuunelan kädenjäljen ja sanoitukset pyörivät tutuissa maailmoissa, rakakuden kahleissa ja sen aiheuttamassa sisäisessä taistelussa. Kertsin "Kaikki on liian mahdollista, vapaus odottaa"-laini on älykäs. Avauksen jälkeen on vuorossa Outoja aikeita, joka on levyn koukuttavampia kappaleita. Rummut lyövät svengaavasti ja kertosäkeen instrumentaali puoli puskee tehokkaasti läpi. Tuunelan laulutavassakin on jotain vekkulimaista. Hyvin on levy lähtenyt käyntiin.
Kolmas kappale Muuli on ehtaa Pariisin kevättä. Tällaista musiikkia bändiltä odottaa kuulevansa. Sanoitus juoksee omia ratojaan. Toisena singlenä ulos pistetty Hän saapuu luokseni pimeydessä kertosäe saa varmasti keikkayleisön palasiksi. Siinä on tunnelatausta ja suorastaa hurmoksellista meininkiä. Levyn yksi parhaimmista kappaleista. Albumin keskikohdan täyttää lähes kuusi minuuttinen Jättiläinen. Rauhallisemmin etenevä kappale kestää pituutensa ja omaan mieleeni tulee välillä Blurin tuotanto.
Ennen oli hevosia jättää minut hieman kylmäksi. Varsinkin Jättiläisen paatoksen jälkeen biisi tuntuu vaisulta. Onhan Ennen oli hevosia sellanen rempsee nytmennään-kappale, mutta jää jotenkin muiden biisien varjoon. Uppoaa levyyn ja jää unohdukseen. Kappaleesta tulee mieleen Kaikki on satua levyn fiilis. Onneksi taso taas nousee seitsemännessä raidassa Voimakivet. Suosikki kappaleitani levyllä ja kylpylä-kuvasto on kiehtova. Tässä on kertosäkeessä myös samaa hurmoksellista otetta kuin Hän saapuu luokseni pimeydessä kappaleessa. Ei voi muuta kuin antautua.
Ensimmäinen single Haamupuhelu on kevyttä Pariisin kevättä. Ensikuulemalta kappale tuntui jotenkin laimealta ja selkeämmällä sanoituksella kappale olisi ihan hyvin voinut olla vaikka Eppu Normaalien. Kappale etenee tasaisesti ja soitanto pysyy neutraalina. Siinä on jotain ruutininomaisuutta, tylsyyttä, perussuomirockmaisuutta. Kunnianhimon liekkiä ei näy tai se ei ainakan välity minulle asti. Levykokonaisuudessa Haamupuhelu toimii paremmin kuin yksittäisenä biisinä.
Yölento on jälleen klassisen kaunista Pariin kevättä. Kertosäe on levyn parhaita. Tässä kappaleessa olisi voinut toimia isompi syntetisaattori leikittely. Tuunelan tapa laulaa kertsissä "yön helmalla" on viehkee. Se tarttuu korvaan aina. Levyn päättävä Jokin työntää kohti reunaa on hämmentävä biisi. Kappaleen melodia on selkeän popmainen, mutta sanoitus pistää aivosilmukat liikkeelle. Mainio lopetus juuri tälle albumille.
Ensimmäisillä kuuntelukerroilla levy ei auennut täysin, mutta mitä enemmän olen sitä kuunnellut sitä enemmän olen siitä pitänyt. Kyseessä on selvästi ehjin kokonaisuus Pariisin keväältä ja tälla kertaa mukana ei ole yhtään konevetoisempaa biisiä. Välillä kaipaan levyä kuunnellessa sitä puolta bändissä ja toivon, että Tuunela ei sitä unohda jatkossa. Yleistunnelmassa on kepeyttä ja varmuutta, Musta laatikko on Pariisin kevään duurivoittoisin albumi. Kontrasti on selkeä, jos vertaa edelliseen Jossain on tie ulos levyn ahdistavaan ja painavaan äänimaailmaan.
Haastavaa on lähteä rankkaamaan tätä levyä suhteessa muihin bändin teoksiin. Pariisin kevään kaksi ensimmäistä albumia ovat jääneet mulle kokonaisuuksina etäisimmiksi, mutta Kaikki on satua ja Jossain on tie ulos ovat mulle merkittäviä levyjä. Pidän molemmista kovasti. Sellainen kutina on, että Musta laatikko ei tule yltämään samaan kuin ne, mutta se ei tarkoita kyseessä olisi huono albumi. Tältä levyltä puuttuvat kappaleet, jotka ravistavat mua rajusti. Juuri rajuutta ja rosoisuutta tämä levy olisi tarvinnut enemmän. Konesoundien epäinhimillistä tuuttausta ja pakottavaa painetta. Tuunelan tekstit ovat hiton hienoja, mutta liian puhtaassa soitannassa niiden täysi potentiaali jää käyttämättä.
Pariisin kevät on parhaimpia suomibändejä ja tämäkin levy osoittaa yhtyeen taidot. Toivottavasti Tuunela pysyy jatkossakin tuotteliaana tekijänä. On mukavaa näin fanina kun uutta levyä ei aina tarvitse odottaa vuosia, vaan ne ilmestyvät jopa hieman varkain. Musiikin kuuntelu jatkuu.
Ihana Iisa. Iisa on ihana. Olen Iisafani. Voisikohan Iisafanien faniryhmän nimi olla vaikka iisarit. Voisin olla iisari.
Regina yhtyeestä tuttu laulaja ja sanoittaja Iisa Pykäri lähti tekemään soolomateriaalia muutama vuosi sitten ja viime vuonna hänen ensimmäinen sooloalbuminsa vihdoin ilmestyi. Itse odotin levyä paljon. Pidän Reginastakin (jonka voi nähdä erikoiskeilla tämän vuoden Flow festareilla), mutta minua ei ollenkaan haitannut, että Iisa lähti kokeilemaan myös oman soolomateriaalin tekemistä. Tuottajana taustalla hääri tuttu mies, Iisalle varsinkin - Reginan sävellysvastaava ja Iisan aviomies Mikko Pykäri. Mitäs hyvää yhteistyökaveria turhaan vaihtamaan. Toisaalta se antoi Iisan tuotannolle hyvin reginamaisen vivahteen. Vaikeaa kuitenkin kuvitella, että Regina olisi yhtyeenä tehnyt Iisan debyytin kaltaisen albumin.
(Kansikuvasta: Hieno on. Kansikuvan takia näen levynkin tosi sinisenä ja turkoosina. Ja Iisalla on nättipaita. Ja noi huulet... tämä on yksi syy miksi odotan neonvärien tulevan muotiin meikeissä!)
Levyn avaa Kirje niminen kappale. Muistan, että aluksi otin kappaleen vastahakoisesti vastaan. Paksu bassosoundi tuntui tukahduttavalta ja olisin kaivannut keveämpää otetta tuotantoon. Nopeasti kuitenkin rakastuin kappaleeseen ja avauksena se toimii hienosti. Kertosäkeen lempeämpi tunnelma nostattaa ihokarvoja pystyyn ja teksti on onnistunut. Erityisesti pidän biisin päätöksestä. Viimeinen kertsitoisto yllättää vieläkin. Kappaletta lainataan myös Gasellien Älä muista pahalla singlessä, joka ei ole muutes yhtään hullumpi tuotos.
Sitten päästään Perjantai sinkun kimppuun. Kappale julkaistiin avaussinglenä albumilta pari vuotta sitten kesällä ja se oli välitöntä rakkautta. Kupliva ja iisamainen, rumpukone kertsissä saa jalat levottomiksi. Tää oli just sitä mitä odotinkin. Sanoituskin on mainio. Yksinkin voi olla hauskaa! Ja jos ei oo, se on huonompi homma. *Köhöm* Yksinhän me loppujen lopuksi tässä maailmassa ollaan. Enempää en kuitenkaan ala filosofioimaan aiheesta. Upea kappale ja yksi haaveeni on keilailla yksiön parketilla (ööh, mitä? Tsekatkaa video!).
Kolmanneksi esitellään Rakkaani nukkuu. Sanoitus kietoutuu siihen kuinka rankkaa on välillä hoitaa vauvaa, kun maailma vaan jatkaa eloaan ympärillä. Vauvan luota on vaikea lähteä lätkimään. Aihe on minulle vieras, mutta silti uppoan tämänkin biisin soundimaailmaan. Jostain syystä tulee mieleen Madonnan Erotica albumin biitit. Tätä seuraa Psykopaatti, jossa on jälleen äkäisempi basso. Minä ja Ville Ahosella on tämän tyyppisiä sanoituksia. Kun stalkkaa salaista ihastustaan... kukapa niin ei olisi tehnyt.
Koittaa aika polkaista toinen single S€ pyörittää käyntiin. Rahan ja rakkauden ympärillä pyörivässä kappaleessa on iskevä kertosäe ja biisi kiteyttää albumin tunnelman parhaiden. Tästä starttaa myös levyn toinenpuoli, joka sisältää huikeita biisejä. Niistä ensimmäisenä on Sulkekaa baarit. Ehdottomasti levyn iloisin hetki. Sanoituksesta selviää, että Iisa ei enää jaksa bailata kuten joskus ennen. Vielä mullekin koittaa se päivä, että teinimestojen naurettava musiikki ja tunnelma vain vieroksuttaa ja haluan juosta karkuun kotisohvalle oman kullan kainaloon. Tuotanto vie väkisin jonnekin Tokion kaduille cosplay-asuisten animehullujen keskelle, missä mainosvalot räiskyvät pinkkeinä ja keltaisina. Ihana biisi, kerrassaan.
Brooklyn, albumin seitsemäs kappale. Riisuttu tuotanto ja ilmava rumpukomppi saa minut lumoihin. Tarinakin on kaunis. Musiikki on silloin hyvää, kun se koskettaa ja tämä koskettaa. Ja eipä kahdeksas biisi Puutarhajuhla (ft. Knipi) yhtään huonommaksi jätä. Mikä tunnelataus ja tuotantopuoli on harkittua, utuista, huokuvaa, haikeaa. Kappale saa aikaan ajatuksissani voimakkaan värilatauksen turkoosin sävyihin. Knipin vieralu täydentää kappaletta ja tekstiä entisestään. Harmi kun tästä ei kuvattu musiikkivideota.
Sata toista iski muhun lujaa heti kun kuulin sen ensimmäisen kerran Ylex:ltä. Kappale voisi olla The xx:n levyn paras biisi. Mitään turhaa ei olla jätetty tekstiin tai tuotantoon. Levyn päättää epäilyttävästi nimetty Syntymäpäivä. Sen takaa paljastuu kuitenkin ainutlaatuista, vahvaa ja vaikuttavaa musiikkia. "Paljon onnea vaan toivottaa, neljä seinää jos mua onnistaa, kohtaan tänään toisen ihmisen, tai sit en." Levyn parhaimpia sanoituksia. Toisessa säkeistössä mukaan tuleva ääniefekti sykähdyttää. Aah... niin pirun onnistunutta musiikkia, että on vaikea sanoa yhtään mitään. KUUNNELKAA ja todetkaa itse mikä tässä on niin lumoavaa. Keksimäni sanat eivät tällä kertaa riitä siihen.
Lumoava, mykistävä, keinuva, haikea, sinertävä, tuudittava, uinuva, pakoton... adjektiiveja, jolla kuvailisin tätä albumia. Levyn loppupää nostaa albumin viime vuoden parhaaksi. Varmasti tulen tätä kuuntelemaan vielä tulevaisuudessakin. Mahtavaa kun Suomessa on tällaisia tekijöitä kuin Iisa. Hänellä on näkemystä. Hänen tekstinsä ovat pieniä ja persoonallisia, joskus jopa vähän tynkiä. Hän kirjoittaa sanoituksia myös muille artisteille, mutta parhaiten hänen sanansa sopivat hänen itsensä suuhun. Iisan soolodebyytti on myös varsin pop, joka oli itselleni pieni yllätys. Regina kuitenkin lipui levy levyltä indiempään ja kokeellisempaan tuotantoon. Jossain haastattelussa Iisa totesi, että tätä radioystävällisempää albumia hän ei pystyisi tekemään. Odottaen seuraavaa pitkäsoittoa mielenkiinnolla, joka on luvassa jo ensi syksynä (!!!!!!!!!). Ah, ihanaa. Toivottavasti se tuo Iisaa tutummaksi yhä useammalle ja meitä, iisareita, tulee vielä enemmän!
Ps. Uusi single Polulta harhaan on hienoa jälkeä Iisalta. Siitä lisää seuraavan singlen tai levyn tiimoilta.
Pimeys on uudenlinjan suomirockbändi. Debyyttilevy Muut on jo menneet julkaistiin vuonna 2013. Tämän vuoden tammikuussa näki päivänvalon yhtyeen toinen albumi Aika tihentyy. Se sai hienon vastaanoton medialta ja lukeutuukin alkuvuoden parhaisiin levyihin.
Albumin avauslaini "Äiti kuoli keväällä, kun me hakattiin kimbleä" herättää heti kuulijan. Muistin sen toisin on vahvalla melodialla varustettu muistutus siitä miksi Pimeyden debyytistä pidinkään. Heti toisena pärähtää ilmoille Hetki vielä, joka on saanut kiitettävästi myös radiosoittoa. Kesäisessä kappaleessa toivotaan, että vielä hetken saisi olla nuori ja huoleton. On haluttomuutta kasvaa aikuiseksi ja saatika ottaa vastuuta elämästään.
Kolmanneksi kuultava Nuoruuden kaupunki on yksi suosikkibiisejäni levyltä. Melankolian rippeitä ilmassa ja laulajan Joel Mäkisen varma popsoundi porautuu mun korvaan kuin mikäkin hunaja. Ei sillä etteikö toisen solistin Pekka Nisun hieman revittelevämpi laulutapa istuisi myös hyvin. Pimeyden yksi vahvuus onkin kaksi eri laulajaa sekä biisikirjoittajaa. Se tuo väkisin tiettyä vaihtelevuutta bändin musiikkiin, mutta musiikin linja pysyy kuitenkin ehjänä.
Meeri soi ennen A-puolen finaalia. Siinä on sellasta amerikan rockin kaikua. Ammattitaitoista tekemistä. Sen jälkeen tarjoillaan levyn keskikohdan huipentumana Nostokurjet. Kappaletta koristaa synamaiset pianosoundit ja kertosäkeessä purkautuu oikeaa tunnetta. Biisi kasvaa maltillisesti loppuakohti. Viimeistään nyt on pakko heittäytyä levyn maailmaan mukaan.
Albumin toisen puolen avaa ponnekkaasti Lähdetään. Taas osoitus bändin taidosta tehdä hienoja suomirocksävellyksiä. Sanoituksesta ei yritetä liikaa ja se mitä kerrotaan kertoo kaiken. Ei sa luovuttaa on varmasti ehta livebiisi. Tähän saumaan levyä elämänmyönteinen voimabiisi sopii erinomaisesti. Sitä seuraa Nisun hienosti laulama Aivan erilainen, joka muistuttaa bändin kokeellisemmastakin otteesta. Hienoa dynaamista soitantaa koko bändiltä.
Ensimmäisenä singlenä julkaistu Salaisuus on omaa makuuni albumin heikompaa kastia. Sävellys on tässäkin kappaleessa onnistunut ja soittomeininki kohdaan (huuliharppu!). Puolenvuoden aikana sitä on tullut kuitenkin kuunneltua vähemmän mitä muita levyn biisejä. Se ei tuo levykokonaisuuden varsinaisesti mitään uutta.
Ennen loppua kuullaan vielä pianohetki Joku syntyy, joku kuolee. Ensimmäisellä kuuntelukerralla se sai kylmätväreet aikaan. Sanoitus vie ajatukset mennessään ja Mäkisen tulkinta on riipaiseva. Levyn vahvimpia hetkiä.
Lopetuskappaleeksi on säästelty vielä yksi mahtava kappale Maalaa meidät. Se alkaa hiljalleen suhdekuvauksella, mutta alusta asti on selvää, että johonkin päin tämän täytyy kasvaa. Ja niinhän se kasvaakin. Lopussa toistuva kertosäeosio on huippu. Keikalla kappale on varmasti hieno hetki niin yleisölle kuin bändiläisillekin. Sanoituksen ja soitannan riemua kuultavissa. Yhtä onnistuneen päätösbiisin tahtoisi jokaiselle levylle!
Albumin kuuntelun jälkeen on tyytyväinen olo. Ensikuuntelun jälkeen tiesin, että tästä levystä pidän vielä myöhemminkin - kuukauden päästä, vuoden päästä, kolmikymppisenä, viiskymppisenä, aina. Ja uskon niin edelleen. Pimeyden jengillä on varma ote tekemiseen ja jatkoa ei voi muuta kuin odottaa. Aika tihentyy on myös kokonaisuutena debyytti valoisampi olematta millään tavoin tyhjänpäiväinen. Melankolian piirteitä on toki tälläkin kertaa mukana monessa kappaleessa, mutta turhassa synkistelyssä ei ryvetä. Kokoajan on elämänmyönteisyys kuultavissa. Sellaista musiikkia kaipaa moneen elämän hetkeen. Kiitos bändille hienosta levystä! JA MIKÄ KANSIKUVA!
SOFA. Suomen positiivisin räpduo. Se on fakin aitoo. Tän duon asenne on kohdallaan.
Ai siis... mikä sofa...?
Kesällä 2013 sattumalta törmäsin neitojen ensimmäiseen singleen Kuumempi kesä. Se valtasi mut. Sekosin siitä. Rakastuin siihen. Se oli parasta mitä olin hetkeen kuullut. Niin älyvapaata ja tyhmääkin, mutta samalla siinä oli jotain nerokasta ja aitoa. Mc SonSonilla ja FanFanilla oli asenne todellakin kohdallaan. Kaikki kuulijat eivät hypänneet leikkiin mukaan, hommaa ei tehty pipo kireällä. "Elä nyt, äläkä huomen."
Oli selvää, että tän ryhmän liikkeitä tulisin seuraamaan. SonSonin ja FanFanin lisäksi taustalla hyörii edelleen salaperäinen tuottaja KesäSetä. Vuonna 2014 ilmestyi SOFAn ensimmäinen ep. Se sisälsi Kuumempi kesä kappaleen lisäksi kolme jättehienoo hetkeä: Lisää lempee, Kerää ittes ja Kato (tuu mu mukaa). Lisää lempee sai jonkin verran radiosoittoakin. "Meitä ei lannista masistelu, kryptoniitti. Heittarit kiitti, täs on teille uus hittibiitti!" Tulee edelleen hyväfiilis, kun laittaa biisin soimaan. SOFAn kappaleissa kiteytyy sellanen aito vapaus ja tekemisen meininki tekemisen ilosta - ASENNE ON KOHDILLAAN! Eihän lyriikat mitään päätähuimaavaa sanaloistoa ole ja biititkin hakee välillä paikkaansa, mutta se ei estä kappaleiden tunnetta ja energiaa virtaamasta kuulijaan.
Ja nyt SOFA on julkaissut uuden biisin: Tyttörukka. Edellisestä julkaisusta on jo vuosi aikaa. Rapu recordsille ep:n tehnyt SOFA on siirtynyt Suomen Warnerin riveihin. Homma alkaa hiljalleen laajenemaan. Tässä on ensimmäinen näyte tulevasta:
MÄ TYKKÄÄÄÄÄN!!!!! Kaikki se mikä ensimmäisessä ep-julkaisussa rakastin on myös tässä, ASENNE. Tehkää kuten teistä aidosti tuntuu ja olkaa omaitsenne! Kertosäe on popimpaa linjaa, mutta se vain tuo uutta otetta kuvioon. Videon häröily ja hölmöily on hauskaa katsottavaa. Kyllä... mahtavaa. Vaikea kirjoittaa mitään kovin järkevää. KUUNNELKAA ja tutustukaa tähän mahtavaan kaksikkoon! Tässä on sitä jotain. Kokopitkää levyä odottaen. To be continued.
Uusi biisejä ja videoita on ilmoilla. Ylex:n virallinen kesäkumibiisi Vauvoja julkaistiin perjantaina. Sen esittää Suomen jonkinlainen rnbfrankocean Kasmir ja mukana on myös maailmanvalloittamassa oleva SAARA.
Jaa, mitäs sanoisi kappaleesta... Minä en pidä Kasmirista kovin paljon. Pari hyvää tekelettä häneltä on irronnut. Vadelmavene oli oikeutetusti viime vuoden Voicen kesähittiäänestyksen voittaja. Kasmirin debyyttilevy AMK Dropout jäi kuitenkin melko köykäiseksi, vaikka sai se kehujakin osakseen. Uusi raina Vauvoja jää aika keskiluokan hyppimiseksi. Turhan kauan vispattua kermavaahtoa, löysäksi ehti jo mennä. Saaran featti toimii hyvin ja hänellä on siisti soundi. Ur Coolin jälkeen tuli kuitenkin selväksi, että maailmanvalloitukseen on vielä matkaaaaaaaaa.
Ja sittten... Olavi Uusivirta on julkaissut Hän laulaa kuin kuolisi huomenna kappaleeseensa musiikkivideon.
Videossa ammennetaan kesäisestä tunnelmasta ja onko se ihme, onhan kappale pistetty nyt pihalle juuri kesän takia. Itse kappaleessa ei turhaa naamaa kuristella, vaan ote on rento ja varma: nyt mennään! Samaa fiilistä kuin Olavin edellisellä Ikuiset lapset levyllä. Pidän tästä rehdistä bändivetoisesta otteesta, mutta kaipaan sitä Olavia joka kiertyi melankoliaan, jonka musiikissa oli enemmän mutkia, pohdittavaa, kuunneltavaa... Tulevaa kuudetta albumia saa kuitenkin odottaa vielä tovi, jossain haastattelussa Olavi kertoi, että sen julkaisuajankohta on vasta ensi tammikuussa.
Sanni riemastutti minua parin vuoden takaisellaan esikoisalbumillaan. Tahtoisin kirjoittaa siitä vielä jossain vaiheessa aivan oman postauksen. Moni muukin piti Sannin ensimmäisistä sinkuista, Me ei olla enää me räjäytti potin. Luonnollisesti odotukset toista albumia kohtaan olivatkin kovat ja nyt Lelu on täällä. Tai on jo ollut muutaman viikon ja pyörinyt aktiivisesti niin stereoissa kuin Spotifyn kautta. Oli Suomen myydyin levykin kaksi viikkoa peräkkäin.
Ensimmäinen biisi on Lelu, nimikkobiisi. Pidin tästä heti ensikuulemalta. Pidän tästä vieläkin. Sanoituksen kuvastossa on samaa s&m-fiilistä kuin debyytin nimikappaleesta Sotke mut. Sanni on lelu, häntä saa kohdella miten tahtoo, lattiakaan ei satu sitä, koska se on lelu. Säkeistöjen draivi on kiivaampi, mutta kertsin kaunis popsävelmä tekee tekstin raakuudesta vieläkin ankarampaa. Siskoni piti kappaletta hirveänä.
Seuraavaksi radio- ja Spotifylistoja vallannut ensisingle 2080-luvulla. Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, olin vähän pettynyt. Odotin Sannilta jotain muuta, vähemmän kesympää. 2080-luvulla on hieno popbiisi, jossa kaikki on kohdallaan. Sopii loistavasti radioihin, lyriikat ovat täyttä sannia ja tuotannossa ei ole yhtään säröä. Rohkeaksi kappaletta ei voi kuitenkaan kutsua. Siitä onkin hyvä jatkaan toisen singlen, Pojat kappaleen, pariin. Se alkaa itämaisella biittikompilla ja jo ensimmäiset lainit kertovat, että nyt pitää ottaa itseironialasit päähän. Mielleyhtymät Tean Tytöt tykkää hittiin on välittömät, mutta pidän tästä (ja pidän Teankin biisistä!). Teekutsu oivallus on hauska. Tämän tahtiin on helppo jorata. Kappaleelle julkaistiin musavideo pari päivää sitten.
SUPERNOVA-A-A-A. Niin lauletaan (tai siis autoune ääntelee) seuraavassa kappaleessa, jonka nimi on yllättävästi Supernova. Tekstissä pulppuaa nuoruuden valinnan vaikeudet ja pelot, jotka itsekin tunnistan elämästäni. Säkeistöjen maailma on mukava, mutta kertosäe jää vähän vaisuksi. Tuotannossa oltaisi voitu lähteä hakemaan rohkeammin avaruustunnelmaa nimen perässä.
Sitten koittaa levyn SE HETKI, kappale nimeltä Mitä jos ne näkee. Tämä on mahdollisesti Sannin paras kappale tähän mennessä. Toki vielä on vähän aikaista sanoa mitään loppullista, koska albumi on ollut alle kuukauden soitossa, mutta tuntuu siltä että näin on. Ensilaini "Kuunnellaan Oasista, ja lauletaan omilla sanoilla" on upea. Voisiko paremmin kappale alkaa! Tunnelma saa aikaa kylmiäväreitä ja teksti koskettaa. Eikä kuudes kappale Lapsi Heurekassa paljon jää jälkeen. Leikittelevät biitit (tulee jostain syystä mieleen Ke$han Dinosaur) ja lapsuuden muistoista ammentava kertosäe kokoaa hyvän kappaleen kasaan. Tosin minä kävin lapsena Tietomaassa, en Heurekassa. C-osa enteilee gospelfiilistä, mutta se jää vai enteilyksi (höh...).
Isin tyttö on albumin rauhallisin ja surullisin kappale. Varmasti moni samaistuu tähän. Chisukin noteraasi biisin facebook-seinällään. Sanoitus on onnistunut kuvaus isäsuhteesta, c-osa varsinkin kaikessa toteavuudessaan. Luulen, että kappaleen tekeminen on ollut tärkeää Sannille. Sitä seuraa Lauantai-iltana, joka on mukava popbiisi. Se vain muistuttaa liiaksi 2080-luvulla kappaletta. Lyriikat, sanoitus, kaikki. Outoa...sanoisinko.
Levyn päätöskaksikko enää jäljellä. Kokaiini on epätyypillisin sannibiisi tällä levyllä. Minusta on rohkeaa tuoda huumevertauksia näin näkyvästi esille, ihme kun Asko Kallonen ei ole ollut heristämässä sormea tämän kappaleen kohdalla (tai kuka Warnerilla sitten antaa artisteille palautetta musiikista). Hyvä kappale kuitenkin kyseessä ja c-osa on pysäyttävä. Viimeisenä kuullaan ilokseni pirteä Soita mua (s&m), joka jynttää hyvällä boogilla eteenpäin (mielikuvat menevät Lady Gagan Teeth kappaleeseen. Gagan parhaimpia kappaleita, btw). "Jos sulla on tekniikka hallussa, sano rapapampam rapampapampam"??!!!?? Sanni, pidän susta tämän kappaleen jälkeen taas hieman enemmän!
Ja siihen levy päättyy, vanhan Nokian kännykän klikkailuun. Yhtenäinen kokonaisuus soljuu varsin nopeasti ohitse, joka on hyvä asia. Kun albumi tuntuu liian pitkältä, siinä on jokin vialla. Tekee myös mieli kuunnella levy uudelleen läpi, joka on toinen hyvän levyn merkki. Sannin Lelu on hyvä albumi. Se on minun mielestäni parempi kuin esikoinen parin vuoden takaa. Sannin ympäristöä yksinkertaisesti huomioivat lyriikat ja nykynuorison tunteita kuvaavat sanoitukset ovat onnistuineita. Olen samaa sukupolvea Sannin kanssa (kai) ja on helppo samaistua hänen sanoituksiinsa. Hank Solo on löytänyt yhdessä Sannin kanssa tatsia tuotantoon. Kaikki on kunnossa. Uskon kuitenkin, että Sannin parhaimmat tuotokset ovat vasta edessäpäin. Hiton lahjakas mimmi kyseessä, ei voi muuta sanoa!
Tästä tää alkaa, bloggaaminen. Vai kirjoitetaanko se blogaaminen. En ole aivan varma ja tuskin sillä on niin väliä. Tein tämän blogin pari kuukautta sitten ja olen rauhassa antanut ulkoasun hakea muotoaan. En ole koskaan aiemmin häärännyt minkään nettisivuston ulkoasun kanssa joten piti lähteä ihan alusta opettelemaan hommaa. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen blogin ulkoasuun, musiikkiblogin ulkoasuun.
Toden totta. Tämä blogi tulee käsittelemään musiikkia. Uusia levyjä ja biisejä, välillä varmasti vanhempiakin julkaisuja. Olen suomenkielisen musiikin (suur)kuluttaja ja epäilemättä se tulee olemaan eniten esillä. En pidä kuitenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että välillä hairahtuisin myös ulkomaalaisesta musiikista kirjoittamiseen. Blogin aiheet tulevat kuitenkin hyvin pitkälti pitäytymään musiikin arvioinnista ja esittelystä. Kaikki blogin mielipiteet ovat omiani ellei toisin mainita. Genrerajoituksia ei ole ja kuuntelen niin suuren yleisön suosikkeja kuin pienemmän piirin tekijöitä.
Kirjoittelun sävy ja tyyli tulee löytymään kirjoittamisen myötä, mutta liian vakavasti en tahdo blogailua ottaa. Kirjoittamisen pitää olla kivaa ja rentoa, liikaa en ala sanojani pohtimaan. Olen jo pitkään ajatellut musiikkiblogin perustamista, koska yksinkertaisesti musiikista kirjoittaminen on parasta. Luen paljon muiden arviointeja biiseistä ja levyistä, nyt on hinku päästä kertomaan myös omia ajatuksia näin blogin muodossa.
Kuka täällä sitten kirjoittelee? Olen vuonna 1995 syntynyt poika, Oulusta Helsinkiin muuttanut. Opiskelen ja elelen. Tykkään elämästä. Mottoni on: Muista rakastaa myös itseäsi. Se on tärkeää.
Toivottavasti joku jaksaa lukea tulevia postauksiani. Olen ihan tosissani tämän blogin kanssa, uskokaa tai älkää. Kommentit ovat aina tervetulleita ja mulle saa vinkata musiikkia.
