Mooi, mooi, mooi!
Tästä tää alkaa, bloggaaminen. Vai kirjoitetaanko se blogaaminen. En ole aivan varma ja tuskin sillä on niin väliä. Tein tämän blogin pari kuukautta sitten ja olen rauhassa antanut ulkoasun hakea muotoaan. En ole koskaan aiemmin häärännyt minkään nettisivuston ulkoasun kanssa joten piti lähteä ihan alusta opettelemaan hommaa. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen blogin ulkoasuun, musiikkiblogin ulkoasuun.
Toden totta. Tämä blogi tulee käsittelemään musiikkia. Uusia levyjä ja biisejä, välillä varmasti vanhempiakin julkaisuja. Olen suomenkielisen musiikin (suur)kuluttaja ja epäilemättä se tulee olemaan eniten esillä. En pidä kuitenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että välillä hairahtuisin myös ulkomaalaisesta musiikista kirjoittamiseen. Blogin aiheet tulevat kuitenkin hyvin pitkälti pitäytymään musiikin arvioinnista ja esittelystä. Kaikki blogin mielipiteet ovat omiani ellei toisin mainita. Genrerajoituksia ei ole ja kuuntelen niin suuren yleisön suosikkeja kuin pienemmän piirin tekijöitä.
Kirjoittelun sävy ja tyyli tulee löytymään kirjoittamisen myötä, mutta liian vakavasti en tahdo blogailua ottaa. Kirjoittamisen pitää olla kivaa ja rentoa, liikaa en ala sanojani pohtimaan. Olen jo pitkään ajatellut musiikkiblogin perustamista, koska yksinkertaisesti musiikista kirjoittaminen on parasta. Luen paljon muiden arviointeja biiseistä ja levyistä, nyt on hinku päästä kertomaan myös omia ajatuksia näin blogin muodossa.
Kuka täällä sitten kirjoittelee? Olen vuonna 1995 syntynyt poika, Oulusta Helsinkiin muuttanut. Opiskelen ja elelen. Tykkään elämästä. Mottoni on: Muista rakastaa myös itseäsi. Se on tärkeää.
Toivottavasti joku jaksaa lukea tulevia postauksiani. Olen ihan tosissani tämän blogin kanssa, uskokaa tai älkää. Kommentit ovat aina tervetulleita ja mulle saa vinkata musiikkia.
Tatatataaaa, kiitoksia vaan. Tästä se lähtee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti