Pariisin kevät - Musta laatikko

Pariisin kevät, wuuh, yksi mun lembibändeistä ehdottomasti. Arto Tuunelan kynästä lähtee hienoja kappaleita ja välillä hyvin unimaisissa maailmoissa kulkevat tekstit vangitsevat. Toista Arto Tuunelaa ei ole ja tuskin tulee koskaan olemaan. Pariisin kevään tarina on käyty monesti läpi, mutta otan sen esille vielä kerran. Tuunelan sivuprojektina alkanut kokeilu kasvoi muutaman hitin ansiosta keikkailevaksi bändiksi ja tänä päivänä Pariisin kevät on ehdottomasti bändi. Levy levyltä bändin merkitys on kuulunut enemmän musiikissa ja uusi viides studioalbumi Musta laatikko on Pariisin kevään ehjin bändilevy. 

Kaikki lähtee käyntiin Vapaus saa odottaa kappaleesta. Melodiasta voi tunnistaa heti Tuunelan kädenjäljen ja sanoitukset pyörivät tutuissa maailmoissa, rakakuden kahleissa ja sen aiheuttamassa sisäisessä taistelussa. Kertsin "Kaikki on liian mahdollista, vapaus odottaa"-laini on älykäs. Avauksen jälkeen on vuorossa Outoja aikeita, joka on levyn koukuttavampia kappaleita. Rummut lyövät svengaavasti ja kertosäkeen instrumentaali puoli puskee tehokkaasti läpi. Tuunelan laulutavassakin on jotain vekkulimaista. Hyvin on levy lähtenyt käyntiin.

Kolmas kappale Muuli on ehtaa Pariisin kevättä. Tällaista musiikkia bändiltä odottaa kuulevansa. Sanoitus juoksee omia ratojaan. Toisena singlenä ulos pistetty Hän saapuu luokseni pimeydessä kertosäe saa varmasti keikkayleisön palasiksi. Siinä on tunnelatausta ja suorastaa hurmoksellista meininkiä. Levyn yksi parhaimmista kappaleista. Albumin keskikohdan täyttää lähes kuusi minuuttinen Jättiläinen. Rauhallisemmin etenevä kappale kestää pituutensa ja omaan mieleeni tulee välillä Blurin tuotanto.

Ennen oli hevosia jättää minut hieman kylmäksi. Varsinkin Jättiläisen paatoksen jälkeen biisi tuntuu vaisulta. Onhan Ennen oli hevosia sellanen rempsee nytmennään-kappale, mutta jää jotenkin muiden biisien varjoon. Uppoaa levyyn ja jää unohdukseen. Kappaleesta tulee mieleen Kaikki on satua levyn fiilis. Onneksi taso taas nousee seitsemännessä raidassa Voimakivet. Suosikki kappaleitani levyllä ja kylpylä-kuvasto on kiehtova. Tässä on kertosäkeessä myös samaa hurmoksellista otetta kuin Hän saapuu luokseni pimeydessä kappaleessa. Ei voi muuta kuin antautua.

Ensimmäinen single Haamupuhelu on kevyttä Pariisin kevättä. Ensikuulemalta kappale tuntui jotenkin laimealta ja selkeämmällä sanoituksella kappale olisi ihan hyvin voinut olla vaikka Eppu Normaalien. Kappale etenee tasaisesti ja soitanto pysyy neutraalina. Siinä on jotain ruutininomaisuutta, tylsyyttä, perussuomirockmaisuutta. Kunnianhimon liekkiä ei näy tai se ei ainakan välity minulle asti. Levykokonaisuudessa Haamupuhelu toimii paremmin kuin yksittäisenä biisinä.

Yölento on jälleen klassisen kaunista Pariin kevättä. Kertosäe on levyn parhaita. Tässä kappaleessa olisi voinut toimia isompi syntetisaattori leikittely. Tuunelan tapa laulaa kertsissä "yön helmalla" on viehkee. Se tarttuu korvaan aina. Levyn päättävä Jokin työntää kohti reunaa on hämmentävä biisi. Kappaleen melodia on selkeän popmainen, mutta sanoitus pistää aivosilmukat liikkeelle. Mainio lopetus juuri tälle albumille. 

Ensimmäisillä kuuntelukerroilla levy ei auennut täysin, mutta mitä enemmän olen sitä kuunnellut sitä enemmän olen siitä pitänyt. Kyseessä on selvästi ehjin kokonaisuus Pariisin keväältä ja tälla kertaa mukana ei ole yhtään konevetoisempaa biisiä. Välillä kaipaan levyä kuunnellessa sitä puolta bändissä ja toivon, että Tuunela ei sitä unohda jatkossa. Yleistunnelmassa on kepeyttä ja varmuutta, Musta laatikko on Pariisin kevään duurivoittoisin albumi. Kontrasti on selkeä, jos vertaa edelliseen Jossain on tie ulos levyn ahdistavaan ja painavaan äänimaailmaan. 

Haastavaa on lähteä rankkaamaan tätä levyä suhteessa muihin bändin teoksiin. Pariisin kevään kaksi ensimmäistä albumia ovat jääneet mulle kokonaisuuksina etäisimmiksi, mutta Kaikki on satua ja Jossain on tie ulos ovat mulle merkittäviä levyjä. Pidän molemmista kovasti. Sellainen kutina on, että Musta laatikko ei tule yltämään samaan kuin ne, mutta se ei tarkoita kyseessä olisi huono albumi. Tältä levyltä puuttuvat kappaleet, jotka ravistavat mua rajusti. Juuri rajuutta ja rosoisuutta tämä levy olisi tarvinnut enemmän. Konesoundien epäinhimillistä tuuttausta ja pakottavaa painetta. Tuunelan tekstit ovat hiton hienoja, mutta liian puhtaassa soitannassa niiden täysi potentiaali jää käyttämättä. 

Pariisin kevät on parhaimpia suomibändejä ja tämäkin levy osoittaa yhtyeen taidot. Toivottavasti Tuunela pysyy jatkossakin tuotteliaana tekijänä. On mukavaa näin fanina kun uutta levyä ei aina tarvitse odottaa vuosia, vaan ne ilmestyvät jopa hieman varkain. Musiikin kuuntelu jatkuu.